Euroopan parlamentti julisti 5. heinäkuuta 2012 käsityönä
valmistetun jäätelön eurooppalaiseksi
teemapäiväksi (European Artisanal Gelato Day) 24. päivän maaliskuuta.
Tänä vuonna päivää vietetään neljännen kerran.
Vastaavanlaisia ruokatuotteelle omistettuja päiviä ei taida
olla montaakaan. Euroopan Parlamentti perustelee päivän viettoa muun muassa
tarpeella tukea hyvälaatuisten elintarvikkeiden perinteistä tuotantoa, nostaa
jäsenvaltioiden maataloustuotteiden
profiilia sekä edistää työllisyyttä. Lisäksi terveellisten, ravitsevien ja
samalla hyvältä maistuvien elintarvikkeiden kysynnän todetaan olevan kasvussa.
Euroopan artesaanigelaton päivää vietetään näkyvimmin
luonnollisesti Italiassa, mutta myös muissa Euroopan maissa, kuten Belgiassa,
Ranskassa, Saksassa ja Itävallassa järjestetään gelatoon liittyviä tapahtumia.
Gelaton ideaa: tuoretta, pääasiassa paikallisiin aineksiin rakentuvaa ja paikan
päällä perinteisin menetelmin tehtyä hyvän mielen herkkua, tuodaan esille.
Gelatopäivälle valitaan vuosittain nimikkomaku, jota päivään
osallistuvat gelateriat ovat myyneet ympäri
Eurooppaa samalla hinnalla: 1 €/kpl. Tänä vuonna makuna on belgialaisten
artesaanijäätelön tekijöiden lanseeraama "Royal Ice Cream",
päärynägelato, joka on maustettu Liegen hedelmäpohjaisella siirapilla ja
Speculoos-pikkuleivillä. Kuulostaa oikein hyvältä!
Gelatopäivään osallistuvat maat valitsevat päivän maun
vuoronperään aakkosjärjestyksessä. Ensi vuonna päivän maun kehittelee Ranska.
Valitettavasti Suomi ei ole tässä virallisessa ringissä
mukana. Mutta koska päivä koskee koko Eurooppaa, olisi mukavaa että käsityönä
valmistetun jäätelön teemapäivä näkyisi myös omissa, ihanissa gelaterioissamme!
Ja ainahan voi valmistaa itse ihka oikeaa, käsintehtyä
gelatoa. Oma teemapäivän reseptini on tänä vuonna vaniljainen
sitruunakardemummagelato:
Vaniljainen sitruunagardemummagelato
5 dl maitoa
1 dl kerrnaa
60 g kidesokeria
10 g maitojauhetta
2 keltuaista (riko rakenne haarukalla)
0,5 dl agavesiirappia
puolikas vaniljatanko
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
2 g kokonaisia kardemumman siemeniä
- Kaada maito ja kerma kattilaan, lisää joukkoon vaniljatangasto irrotetut siemenet, vaniljatanko, kardemumma sekä raastettu sitruunankuori . Kuumenna keskilämmöllä lämpimäksi (n 40 astetta C).
- Sekoita kidesokeri ja maitojauhe keskenään, lisää maitoseokseen kevyesti vatkaten. Lisää samalla myös keltuaiset sekä agavesiirappi vatkaten.
- Lämmitä seos, kunne se hieman sakenee ja seoksen lämpötila on noin 85 astetta C. Älä keitä.
- Kaada toiseen astiaan ja viilennä aluksi kylmässä vesihauteessa. Siirrä jäähtynyt seos kannellisessa astiassa jääkaappiin ja anna makujen ja rakenteen tasaantua vähintään neljä tuntia.
- Siivilöi seos ja valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeiden mukaan.
- Mauti heti tai lusikoi pakastusrasiaan ja pakasta pari tuntia. Tämän jälkeen saat muotoiltua loistavasti jäätelöpalloja tarjolle.