tiistai 18. elokuuta 2015

Tuplajuustomacaronit

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Netissä näkemäni kuvan innoittamana päätin kokeilla, onnistuisiko hampurilaiselta näyttävien macaronien teko. Ja aika mukavasti se onnistui. Tästä ei leivonnainen enää makeammaksi muutu!

Makeat tuplajuustopurilaiset.
Ainekset
3 munanvalkuaista
1/4 tl suolaa
50 g sokeria
110 g mantelijauhoa
200 g tomusokeria
seesaminsiemeniä
(keltaista karamelliväriä, ei välttämätön)

Siivilöi mantelijauhe tasaiseksi. Yhdistä tomusokeriin ja sekoita ilmavasti kulhossa. Vatkaa munanvalkuaiset ja suola pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sitten sokeri vähitellen koko ajan vatkaten, kunnes vaahto kovenee.  Kun nostat vispilän, niin vaahto jää vispilän kärkeen teräväksi huipuksi.

Kääntele mantelijauhe-tomusokeri -seos valkuaisvaahtoon. Kääntele niin kauan, että seos on kiiltävää ja "laavamaisesti" valuvaa. Lisää samalla halutessasi karamelliväriä seokseen. Käytä pastaväriä ja aika varovasti, ettei taikinan koostumus muutu liikaa.

Kaada taikina pursottimeen ja pursota haluamasi kokoisia taikinaympyröitä leivinpaperille. Kannattaa pursottaa noin 1 cm leveällä pursottimella yhteen kohtaan, jolloin taikina leviää tasaisesti ympyräksi. (Kaupasta saa ostettua silikonisia macaron-muotteja, joilla saa tasakokoisia ympyröitä.) Kopauta lopuksi peltiä muutaman kerran napakasti pöytää vasten niin, että ilmakuplat poistuvat taikinasta. Ripottele seesaminsiemeneiä puolelle leivoksista.

Anna taikinan levätä pellillä noin puoli tuntia. Pinta on lopuksi hieman kimmoisa eikä taikina tartu sormiin. Paista leivoksia 150 C asteessa noin 18 minuuttia. Nosta leivokset jäähtymään ja irrota sitten varovasti leivinpaperista.

täyte:
100 g huoneen lämpöistä voita
2 dl kaakaotomusokeria
1 rkl siirappia
punaista ja keltaista marsipaania

Sekoita täytteen ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Pursota täyte ("pihvit") macaronkeksien päälle. Laita keksit täytteineen viilenemään jääkaappiin. Leikkaa punaisesta marsipaanipötköstä ohuita "tomaatti"viipaleita. Muotoile keltaisesta marsipaanista kuutio ja leikkaa siitä ohuita "juustosiivuja". Ota keksit jääkaapista ja kerrosta hampurilaisiksi.

Tässä vielä muutama kantapään kautta opittu niksi, joilla olen saanut macaronit melkein aina onnistumaan:
  • käytän huoneenlämpöisiä, ainakin vuorokauden seisseitä valkuasia 
  • mantelijauhon kertasiivilöinti riittää, ilmava sekoittaminen tomusokerin kanssa ehkäisee paakkuja
  • ei kannatta vaahdottaa valkuaisia liian kauan
  • leivokset uuniin, kun pinta on muuttunut nahkeaksi
  • paisto uunin alimmalla tasolla, omassa uunissani 150 C ja 15-18 minuuttia, macaronien koosta riippuen (on varmasti uunikohtaisia eroja

tiistai 4. elokuuta 2015

Sesonkiherkku: kardemummalla maustettu mustikkaraakajäätelö

Mustikkasato on tänä vuonna runsas ja marjat pulleita. Marjan aromit ja vitamiinit saa maittavaan muotoon esimerkiksi tällä raakajäätelöreseptillä. Reseptejä on kaksi. Aluksi Foodin akatemian raakajäätelökurssilla oppimani resepti ja toisena muunnelma, jonka mukaisesti valmistin jäätelön kotona. Kummallakin tavalla tuloksena on täyteläinen, mustikkapiirakan makuinen jäätelö. Jäätelö on parhaimmillaan, kun sitä on pakastanut pari tuntia jäätelökoneen jälkeen. Jos se pääsee jäätymään kokonaan, anna sulaa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Ainekset (puolita määrät, jos haluat parin hengen satsin)
5 dl cashewpähkinää
4 dl mustikkaa
8 taatelia
4 rkl tocoa
2 rkl jauhettua kardemummaa
(vettä tarvittaessa)

Muunnelma: edelliset ainekset, mutta vain 1 rkl kardemummaa, lisäksi 1 rkl palmusokeria ja veden tilalla 2,5-3 dl kermaista kookosmaitoa.

Sekoita kaikki ainekset blenderissä tai monitoimikoneessa kermamaiseksi seokseksi. Lisää ensimmäisen ohjeen mukaan valmitaessasi vettä tarpeen mukaan.

Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen käyttöohjeiden mukaan. Voit nauttia pehmiksenä heti tai antaa pakastua pari tuntia, jolloin saat muotoiltua hienon värisiä palloja. Pakasta myös kokonaisia mustikoita ja asettele niitä koristeeksi annokseen. Ne huurtuvat hienosti huoneenlämmössä. 



























sunnuntai 2. elokuuta 2015

Raakajäätelöä kahvinystäville

Foodin akatemian raakajäätelökurssilla valmistimme tämän kahvijäätelön, joka oli mielestäni yksi parhaimmista mauista. Aikaisemmassa postauksestani löytyy omenajäätelön ohje. Tässä jäätelön resepti, sekä muunnelma, jonka tein kun ihan kaikkia raaka-aineita ei löytynyt kaapistani. Jäätelö on parhaimmillaan, kun se on jäätelökoneen jälkeen pakastunut pari tuntia. Jos jäätelö jäätyy kokonaan, se kannattaa ottaa noin puoli tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.

Suklainen mokkajäätelö.
Ainekset
4 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liota 4-6 tuntia)
2 dl kookosmannaa
2 dl kylmää kahvia
8 taatelia
1 dl palmusokeria
1 dl tocoa (riisinlesejauhe)

Valmista esimerkiksi monitoimikoneessa cashewpähkinöistä, kookosmannasta ja kahvista tasainen, kermainen seos. Lisää joukkoon kivettömät taatelit, palmusokeri ja toco. Käytä monitoimikonetta vielä hetken aikaa niin että taatelit hienontuvat ja ainekset sekoittuvat. Valmista seos sen jälkeen jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan. Kaada seos kannelliseen astiaan ja pakasta vielä pari tuntia ennen tarjoilua.


Muunnelma: Suklainen mokkajäätelö
4 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liota 4-6 tuntia)
0,4 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
2 dl kylmää kahvia
2 dl kermaista kookosmaitoa (esim Santa Maria, joka on lisäaineeton)
8 taatelia
1 dl palmusokeria
1 dl tocoa
2-3 rkl raakakaakaojauhetta

Valmista kuten edellä, mutta jauha ensin cashewpähkinät, kahvi ja kookosöljy kermamaiseksi seokseksi. Lisää sen jälkeen muut ainekset. 















lauantai 1. elokuuta 2015

Terveellisiä herkkuja: appelsiini-raakasuklaapallot

Hyvän aterian päälle kaipaa välillä pienen makean jälkiruuan. Sellaiseksi sopivat hyvin nämä mantelipohjaiset, suklaalta ja appelsiinilta maistuvat pallerot. Nämä maistuvat myös kahvin kanssa ja miksei ihan välipalana tai muuten vaan herkutteluhetken iskiessä.

Ainekset (noin 20 kpl)
200 g kuorittuja manteleita (voit käyttää myös erilaisia pähkinöitä)
50 g raakakaakaojauhetta
1/8 tl merisuolaa
8 kiventöntä taatelia (Medjool)
60 ml agavesiirappia
1 luomuappelsiinin raastettu kuori ja mehu
1/2 tl vaniljauutetta
koristeluun: kaakaojauhetta, manteleita tai tuoreita vadelmia

Hienonna mantelit, kaakaojauhe, appelsiinin raastettu kuori ja suola tasaiseksi ja hienorakeiseksi massaksi esimerkiksi monitomikoneella. Lisää taatelit, agavesiirappi, vaniljauute ja appelsiinin mehu. Käytä konetta niin kauan, että massa tulee tahmeaksi ja muodostaa pallon.

Muotoile massasta noin 2,5 cm halkaisijaltaan olevia palloja. Sirottele pallojen päälle siivilän läpi hieman kaakaojauhetta. Nosta pallot (halutessasi) pieniin konvehtivuokiin. Paina palloon pieni syvennys ja laita siihen tuore vadelma. Tai koristele pallot manteleilla.

Jäähdytä ennen tarjoilua ja säilytä jääkaapissa. Säilyvät muutaman päivän.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...