Työpaikan lounaspöydässä kyseltiin, että miltä maistuu tämän kesän juhannusjäätelö. Yritin suositella edellisen postaukseni laventelijäätelöä. Vaikka yhtymäkohtia juhannustaikojen kukkakimppuihin nähtiinkin, kaivattiin enemmän suomalaisen juhannuksen perusmakuja. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin lähteä hakemaan kaupasta tummaa olutta. Ja tällainen jäätelö valmistui juhannuksen juhlintaan:
Ainekset
2 munaa
2 dl sokeria
2 (-3) dl tummaa olutta
2,5 dl maitoa
5 dl kermaa
Stoukastikkeeseen
2 dl stoutolutta
1,5 dl intiaanisokeria
1 rkl voita
1,5 dl kermaa
1/4 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Kaada olut kattilaan. (Itse käytin tummaa Litovel-olutta, mutta täyteläisempi stout voisi olla vielä parempi. Tai sitten olutta voisi käyttää tuon 3 dl ja keittää kokoon viitisen minuuttia kauemmin.) Keitä olutta kokoon hiljalleen noin 15 minuuttia. Nosta kattila liedeltä. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kaada lämmin olut hitaasti, koko ajan vatkaten muna-sokerivaahtoon. Vatkaa tasaiseksi. Lisää maito ja kerma. Sekoita ja laita kannellisessa astiassa jääkaappiin kylmenemään pariksi tunniksi. Valmista jäähtynyt seos jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan.
Stout-kastike: Kaada kattilaan stoutolut ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisää intiaanisokeri ja voi. Keitä sitten hämmentelemättä niin kauan, että siirappimaisen seoksen lämpötila on 112 astetta C. Lisätään vähitellen, koko ajan sekoittaen,
kerma, vaniljasokeri ja suola. Jatka seoksen keittämistä
keskilämmöllä noin 3-5 minuuttia, kunnes seos on sakeaa ja kermamaista.
Anna jäähtyä.
Intiaanisokerista tulee stout-kastikkeeseen mukava, lakritsimainen vivahde.
Vaikka helle ei juhannuksena hellisikään, maistuu tämä jäätelö varmasti juhannussaunan vilvokkeena.
Juuri viimeksi olutta juodessa mietin, miltä olutjäätelö maistuisi ja miten se onnistuisi. Täytyypä siis laittaa tämä herkku testattavien reseptien jonoon jatkoksi, vaikka ei taida tälle juhannukselle valmistuakaan! :)
VastaaPoistaTulee Jenni yllättävän miellyttävän makuista! Laita kunnon vahvaa stout-olutta ja hiukan enemmän kuin ohjeessa. Ja tuo kastike kyllä kruunaa kaiken. Laitapa kommenttia jos kokeilet.
VastaaPoista