torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappujäätelössä on rusinoita

Tällä ohjeella valmistuu todella hyvän makuinen jäätelö, jossa on häväihdys simaa ja sitruunaista munkkia. Mallasjäätelöä olen tehnyt aikaisemminkin ja nyt huomasin kuinka hyvin sitruuna sopii maltaan kanssa yhteen. Makuaineisten määrää vaihtelemalla saa jäätelöön mieleisensä päävivahteen.

Ainekset
1/4 - 1/2 dl mämmi- ja leipämallasta
sitruunan raastettu kuori (ja puolikkaan sitruunan mehu)
4 dl maitoa
4 isoa munankeltuaista
60 g fariinisokeria
60 g kidesokeria
4 dl kermaa

2-2,5 dl simaa
1-1,5 dl rusinoita
(liotetaan)

Laita rusinat likoamaan simaan muutamaksi tunniksi tai vaikka yön yli. Mitä kauemmin liotat sen pulleampia ja simaisia niistä tulee. Pari tuntiakin minimissään riittää.

Lämmitä maito, maltaat ja sitruunankuoriraaste kattilassa keskilämmöllä kiehumispisteeseen.  Anna seoksen jäähtyä ja tasaantua 10-15 minuuttia.

Vatkaa kulhossa munankeltuaiset ja sokerit kermaiseksi seokseksi, noin 2 minuuttia. Lisää lämmin maitoseos hitaasti koko ajan vatkaten. Kaada tasaiseksi vatkattu seos kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä koko ajan puulastalla sekoittaen kunnes seos sakenee ja lämpötila on noussut 82 asteeseen. Älä anna kiehua.

Kaada seos jäähtymään kulhoon noin 10 minuutiksi. Vatkaa sitten kerma seokseen ja lisää lopuksi vielä halutessasi sitruunamehua. Kaada seos tämän jälkeen siivilän läpi toiseen kulhoon. Jäähdytä jäätelöseos jääkaapissa (n. 4 tuntia) ja valmista tämän jälkeen jäätelöksi jäätelökoneella tai ilman. Siivilöi rusinat simasta ja lisää ne valmistuksen loppuvaiheessa jäätelöön. Pakasta valmis jäätelö tiiviskantisessa rasiassa.

Jäätelötarjoiluun saa vapputunnelmaa, kun valmistaa aikaisemman postaukseni vohvelitötteröt korvaamalla osan sokerista fariinisokerilla ja käyttämällä reunukseen valkosuklaata sekä koristeluun pistaasipähkinän ohella vaikkapa kuivatun mansikan paloja.  


Kotisimassa liotetut rusinat maistuvat parhaimmille.
Jäätelöä suoraan koneesta, gelaton pehmeää.
Fariinisokerilla tötteröistä tulee hieman tummempia.
Pistaasin ja mansikan sävyjä.
Valkosuklaata kruunuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...