lauantai 25. lokakuuta 2014

Suklaasemifreddo lauantain vieraille

Tätä jälkiruokaa voisi varmaankin kutsua semifreddoksi, koska se on moussen ja jäätelön välimaastosta ja valmistuu mainiosti ilman jäätelökonetta. Leivospohjana käytin tässä riisi-maissikakkua, mutta jokin keksi käy aivan yhtä hyvin. Tämä suklaasemifreddo pysyy sulaessaankin hyvin kasassa, joten leivoksen voi ottaa vaikka käteen ilman että itseään pahasti sottaa.

Ainekset
(6-8 kpl semifreddoleivosta)
30 g kookosrasvaa
100 g tummaa suklaata (85 %)
4 dl kermaa
3 valkuaista (120 g)
1 dl sokeria
Paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä

Sulata kookosrasva ja tumma suklaa varovasti kattilassa. Sekoita tasaiseksi ja nosta liedeltä.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahtoon suklaa-kookosrasvaseos. Kääntele kerma-suklaaseos tämän jälkeen valkuaisvaahtoon, kunnes seos on tasaista.

Reunusta riisikakut reunusnauhalla. Lusikoi riisikakkujen päälle suklaasemifreddoseosta 1,5-2 cm kerros. Pursota vielä halutessasi seosta kuvioksi leivoksen päälle ja koristele pähkinärouheella. Laita leivokset rasiaan tai vuokaan, peitä kannella tai kelmulla ja laita pakkaseen. Nosta leivokset huoneen lämpöön noin 10 minuuttia ennen tarjoilua ja poista reunusnauhat.

Reunusnahat voi hyvin pestä, kuivata ja käyttää uudelleen.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tiramisu -jäätelö

Tämä tiramisujäätelö sai innoituksensa tartufo -jäätelön rakenteesta. Ideana oli espressojäätelö, jonka sisällä on mascarponejäätelösydän ja keskellä vielä suklaakastike. Jäätelökoneeni kahta säiliötä tarvittiin tämän tekemiseen. Lisäksi kiireetön viikonloppu ja himpun verran kärsivällisyyttä. Nämä kaksi jäätelöä maistuvat ihan erillisinäkin, ovat melko helppotekoisia ja tietysti ihanan makuisia!

Mascarponejäätelön ainekset.
Espressojäätelö
3 dl maitoa
1 vaniljatanko
2 rkl kaakaojauhetta
4 keltuaista
ripaus suolaa
1,75 dl sokeria
3 dl kermaa
1/2 dl vahvaa espressoa + 1 rkl sokeria

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä siemenet erilleen veitsellä. Kaada maito kattilaa. Lisää vaniljatanko ja siemenet. Kuumenna, kunnes pinnalle tulee pientä poretta. Nosta liedeltä, peitä kannella ja anna vetäytyä noin puoli tuntia.

Keitä pieni kupillinen vahvaa espressoa ja lisää ruokalusikallinen sokeria. Anna espresson jäähtyä.

Vatkaa keltuaiset, sokeri ja suola vaaleaksi vaahdoksi. Poista lämpimästä maidosta vaniljatanko. Kuumenna kiehumispisteeseen ja lisää kuuma maito muna-sokerivaahtoon vähitellen, koko ajan vatkaten. Kaada seos kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua. Nosta kattila liedeltä, lisää kerma ja jäähdytä kylmäksi. Ensin esimerkiksi kylmässä vesihauteessa, sitten jääkaapissa.

Ota kylmä seos jääkaapista ja lisää espresso. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen käyttöohjeiden mukaan. Kaada valmis jäätelö astiaan, joka on ollut hetken pakastimessa. Sulje kannella ja laita rasia pakastimeen.

Tässä mascarponejäätelöä ja suklaakastiketta.
Mascarponejäätelö
4 munaa
1,75 dl sokeria
3 dl maitoa
2,5 dl kermaa
200 g mascaponejuustoa
2 rkl marsalaviiniä

Suklaasydän
70 g tummaa suklaata (käytin gluteenitonta)
0,5 dl kermaa
1 rkl kaakaolikööriä

Vatkaa munat sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lämmitä maito ja kerma kattilassa, kunnes pinta hieman kuplii. Kaada kuuma maito-kermaseos hitaasti muna-sokeri -vaahtoon koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Kaada seos kulhoon jäähdytä, ensin esimerkiksi kylmässä vesihauteessa, lopuksi jääkaapissa.

Kun seos on aivan kylmää, vatkaa joukkoon mascarponejuusto ja marsalaviini. Valmista sitten jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan. Kaada valmis jäätelö astiaan, joka on ollut hetken pakastimessa. Sulje kannella ja laita rasia pakastimeen.

Valmista suklaakastike. Lämmitä kattilassa tumma suklaa ja kerma. Kun suklaa on sulanut, nosta kattila liedeltä ja lisää kaakaolikööri. Anna kastikkeen jäähtyä.

Tiramisujäätelö valmiina kupissa.
Tiramisujäätelö

Vuoraa pienet, pyöreäpohjaiset kulhot kelmulla. Kulhoja kannattaa pitää tätä ennen hetken pakasteessa. Ota pakasteesta espressojäätelö. Lusikoi jäätelöä kulhojen pohjalle ja paina lopuksi jäätelöön syvennys. Laita kulhot takaisin pakastimeen noin 10 minuutiksi.

Ota kulhot ja mascarponejäätelö pakastimesta. Täytä espressojäätelön keskellä oleva syvennys mascarponejäätelöllä ja paina siihen lopuksi syvennys. Palauta kulhot taas hetkekis pakkaseen. Täytä syvennys seuraavaksi suklaakastikkeella ja anna jälleen pakastua hetken. Täytä tämän jälkeen keskeltä mascarponejäätelöllä ja lopuksi espressojäätelöllä. Käännä kelmujen liepeet jäätelöpallojen päälle ja pakasta.

Kun otata tiramisupallot tarjolle, valmista koristeluksi kaakaojauheesta, sokerista ja pikaespressojauheesta seos: 1 rkl kaakaojauhetta, 1 rkl sokeria ja 1 tl espressojauhetta.  Sihtaa jauhoseosta lautaselle, laita tiramisupallo jauhoseoksen päälle lautaselle ja pyöritä pohjan reunoja siinä hiukan. Sihtaa lopuksi vielä päälle kaakaokahvijauhetta. Nosta lautaselle tai kulhoon tarjolle. Voit vielä hiukan sihdata jauhetta lautasellekin.   

Tiramisujäätelön kerrokset näkyvissä.
Ja tässä hiukan prosessikuvia: 




Tiramisujäätelön kerrosten tekoa.
Mascarponejäätelöä ja espressojäätelöä annoksessa.
Marsalaviini maustaa mascaponejäätelön.
 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Laventelisokeri

Laventeli maustaa hienostuneesti jäätelön. Laventelikukkasokeria voi tehdä näppärästi itse. Osta kaupasta elintarvikkeeksi tarkoitettu luomulaventelinkukkapussi. Sekoita 2,5 dl sokeria ja 1 dl laventelinkukkia. Laita seos kannelliseen purkkiin muutamaksi päiväksi, laventelin aromi imeytyy sokeriin. Kun käytät sokeria, siivilöi kukat erilleen. Jäätelössä laventelinkukan hippuset siellä täällä tuovat oman mukavan lisänsä jäätelön väriin. Laventelisokeria voi käyttää myös leivonnassa ja vaikka teen mausteena.




















































torstai 16. lokakuuta 2014

Parhaat nisut äidin reseptillä

Olipa jäädä maitoa käyttämättä jääkaappiin. Äitini oppien mukaan hiukan vanhasta maidosta saa tehtyä hyvää pullaa tai kropsua. Siispä tuumasta toimeen ja pitkästä aikaa pullan tekoon. Tällä reseptillä perinteiset kotipullat onnistuvat varmasti:

Kaksinkertaiseksi kohonnut pullataikina.
Ainekset
5 dl maitoa
n. 12 dl vehnäjauhoja
2 pussia kuivahiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna (+ 1 muna voiteluun)
200 g margariinia 

Yhdistä hiiva ja noin 3 dl vehnäjauhoja. Lämmitä maito reilusti käden lämpöiseksi (tuntuu melko kuumalta käteen). Vatkaa vehnäjauho-hiivaseos lämpimään maitoon. Vatkaa vielä joukkoon suola, sokeri ja kananmuna.

Lisää noin 7dl vehnäjauhoja ja vaivaa taikinaa, kunnes taikina irtoaa sormista. Lisää huoneenlämpöinen margariini ja jatka vaivaamista, kunnes taikina on tasainen. Lisää vielä pari desiä vehnäjauhoja ja alusta, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Jätä liinan alle kohoamaan kaksinkeraiseksi.

Pyöräytä sitten taikinasta pullia hieman jauhotetulla alustalla. Tästä satsista tulee noin 32 melko isoa pullaa. Anna pullien kohota vielä hyvin pelillä. Voitele sitten kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi, noin 7-10 minuuttia.

Pullat pelille ja kohoamaan.

Uunista ulos.
Ihana tuoksu!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tänä kylmänä päivänä...

...kun näyttää siltä, että syksy alkaa taittua vääjäämättä kohti talvea, oli ihan pakko poiketa Nuvoleen maistelemaan pistaasi-, pannacotta- ja nutellajäätelöä. Kyllä lämmitti mieltä!


perjantai 10. lokakuuta 2014

Kampanjajäätelöä punajuuresta - haastan jäätelönystävät mukaan Roosa nauha -keräykseen!

Tämän hetken sesonkiraaka-aine on punajuuri. Siksipä myös jäätelökeittiöni päätti tarttua tähän kiehtovaan, aromikkaseen ja kauniin väriseen  juurekseen.

Kilon pussi kotimaisia punajuuria maksoi lähikaupassa euron. Niinpä tämän jäätelön makuaineen hinnaksi tuli noin 15 centtiä. Kaikkine raaka-aineineen litra tätä pinkkiä gourmet -jäätelöä tuli maksamaan 3,50 €. Moni kaupasta ostettu erikoisjäätelö maksaa noin neljä kertaa enemmän. Tämän kympin säästön päätin lahjoittaa Roosa nauha -kampanjalle. Haastankin nyt kaikki muutkin jäätelön tekijät ja syöjät mukaan Roosa nauha -keräykseen!

Seuraavassa pinkin jäätelön ohjeet. Keräykseen pääset osallistumaan tästä.

Ainekset
n. 150 g punajuuria (kolme pienehköä punajuurta)
4 keltuaista
1 + 1,2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3,5 dl täysmaitoa
4 dl kermaa
2 tl omenaviinietikkaa (runsaat teelusikalliset)

Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi paloiksi. Laita punajuuret, 1/2 dl vettä sekä 1 dl sokeria kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä 20-25 minuuttia.

Vatkaa keltuaiset, 1,2 dl sokeria ja suola paksuksi ja kermamaiseksi.

Nosta punajuurikattila liedeltä ja soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää maito ja kuumenna kiehumispisteeseen, niin että pinta hieman kuplii. Kaada seos siivilän läpi kulhoon.

Kaada kuuma punajuuriseos muna-sokeriseokseen koko ajan vatkaten. Kaada seos sitten takaisin kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä kunnes seos sakenee. Nosta liedeltä ja lisää omenaviinietikka.
Jäähdytä vesihauteessa viileäksi ja lisää kerma.

Laita seos tämän jälkeen vielä jääkaappiin jäähtymään ja tasaantumaan muutamaksi tunniksi. Kaada sitten jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen käyttöohjeiden mukaan.

Kaada valmis jäätelö astiaan, joka on ollut hiukan aikaa pakastimessa kylmenemässä. Näin jäätelö ei sula reunoilta astiaan kaadettaessa. Sulje astia tiiviisti ja siirrä pakastimeen pariksi-kolmeksi tunniksi jäätymään lisää. Tämän jälkeen jäätelö on valmista lusikoitavaksi annosmaljoihin. Koristeeksi ja
mausteeksi sopii hyvin vaikkapa fetajuustomurut, miksei sinihomejuustokin!

(Lokakuun ajaksi myös blogini saa pinkimmän ilmeen.)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kardemummajäätelöä aamupalaksi?

Viikonloppuaamun voi joskus aloittaa hiukan normaalia hohdokkaammin, eikö niin? Hyvä viikonloppu käynnistyy varmasti kardemummajäätelö-toastilla. Perjantai-iltana valmistat jäätelön ja lauantaiaamuun jää vain leipien paahtaminen. Kas näin:

Ainekset
4 keltuaista
2,2 dl sokeria
ripaus suolaa
3,5 dl täysmaitoa
4 dl kermaa
1/4 tl vaniljapulveria
8 g kardemummaa

Vatkaa keltuaiset, sokeri ja suola paksuksi, kermamaiseksi vaahdoksi.

Kuumenna maito kiehumispisteiseen, niin että maidon pinta hieman kuohuu. Kaada kuuma maito hitaasti muna-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan, lisää kardemumma ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua. Nosta seos liedeltä ja jäähdytä vesihauteessa. Laita vielä kannellisessa astiassa jäähtymään ja tasaantumaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Sekoita lopuksi joukkoon kerma ja siivilöi seoksesta suurimmat kardemummahippuset. Kaada siivilöity seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan. Annostele kannelliseen rasiaan ja laita jäätelö pakastimeen.

Seuraavana aamuna paahda paahtoleivät leivänpaahtimessa tai paistinpannulla. Lisää pinnalle hilloa (itse laitoin omatekoista luumuhilloa) ja lusikoi päälle reilusti kardemummajäätelöä. Peitä toisella paahtoleivänpalalla ja nauti aamukahvin kanssa. Voit tehdä muutaman leivän valmiiksi myös pakastimeen, vaikkapa sunnuntaiaamua varten :-).


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...