maanantai 18. elokuuta 2014

Punaherukkajäätelön aika

Vielä ehtii poimia punaherukoita sadonkorjuuajan kauniin väriseen jälkiruoka-annokseen. Kirpeä maku taittuu miellyttäväksi jogurtin ja vaniljan avulla. Ohje on mukailtu Linda Lomelinon reseptistä kirjasta Lomelinos Glass. 

Ainekset
350 g punaisia viinimarjoja
2 dl sokeria
2 rkl vettä
4 dl kermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 tl vaniljapulveria

Kiehauta kattilassa viinimarjat, vesi ja sokeri. Anna hautua muutama minuutti niin että sokeri on täysin liuennut. Jäähdytä ja soseuta sauvasekoittimella. Siivilöi siemenet ja laita sose jääkaappiin jäähtymään.

Vatkaa kermaa kunnes se sakenee hieman. Lisää jogurtti, vaniljapulveri ja viinimarjasose. Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä kylmäksi jääkaapissa. Valmista sen jälkeen jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan. (Tästä tulee melko reilu annos. Oma koneeni tulvi hiukan yli äyräiden). Laita kannelliseen astiaan pakastimeen muutamaksi tunniksi.

Tämän jäätelön seuraksi sopii hyvin paahdettu mantelirouhe, jonka voi lisätä loppuvaiheessa seokseen. Paahda noin 60 g matelirouhetta 170 asteisessa uunissa muutamia minuutteja, kunneksi rouhe on kullanruskeaa. Jäähdytä hyvin ennen seokseen lisäämistä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...