tiistai 29. heinäkuuta 2014

Toiseksi paras: hunajalla maustettu vuohenjuustojäätelö

Omista jäätelökokeiluistani toistaiseksi paras (ja työläin) on Pizzon tartufo. Reseptiin sisältyvät hasselpähkinä- ja suklaajäätelöt ovat myös ihania ihan sellaisenaan. Nyt on löytynyt näille kova haastaja. Uskaltauduin kokeilemaan millä tavalla vuohenjuusto soveltuisi jäätelön mauksi. Tässä siis kehittelemäni yksinkertainen resepti, joka nousee listallani heti tartufon jälkeen:

Ainekset
noin 80 g vuohenjuustoa
1 dl sokeria
1 rkl hunajaa
1/2 (luomu)sitruunan mehu ja kuori
3,5 dl kermaa
1,5 dl maitoa

Leikkaa vuohenjuustosta kova reunus pois ja paloittele juusto kulhoon. Lisää hunaja, sokeri, puolikkaan sitruunan mehu sekä raastettu kuori. Vatkaa tasaiseksi seokseksi sähkövatkaimella. Jatka vatkaamista, kunnes sokeri on täysin liuennut. Lisää seokseen kerma ja maito. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä kylmäksi jääkaapissa. Valmista tämän jälkeen jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeen mukaan. Kääntele vielä lopuksi hiukan hunajaa koristeeksi ja makuvivahdusta tuomaan. Sitten vain pakkaseen odottamaan sopivaa hetkeä - gourmet-illallista. Tuoreet marjat sopivat hyvin annoksiin höysteeksi.

Jos pidät vahvemmasta vuohenjuuston mausta, lisää vuohenjuuston määrää 100-120 grammaan.





















































perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lisäpisteitä Piccola Cantinalle

Niin harvasta paikasta saa nykyään kunnollisia jäätelöannoksia! Ja minulla on oikeasti ikävä niitä pieniä päivänvarjoja, joita joskus vuosikymmeniä sitten laitettiin jäätelöbaareissa annoksia koristamaan. Onko niitä vielä jossain? No, annoksia on ainakin tarjolla Turussa Aurajoen rannalla vieläpä paikalla tehdystä, hyvästä jäätelöstä. Pisteet siitä Piccola Cantinalle (Läntinen Rantakatu 27)!




























keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Päivän mietelause




Mustikat trendikkäästi talteen


Lasipurkkien tuunaus ja käyttö ties mihin tarkoitukseen on nyt trendikästä. Luin lehtijutun aiheesta ja kerroin siitä innostuneesti tyttärelleni. "Vanha uutinen", oli vastaus. "Laita mason jar haku pinterestiin, niin näet mitä kaikkea purkkeihin laitetaan". Sieltä löytyikin värikkäiden purkkien maailma, johon oli oikein hauska hetkeksi uppoutua. Miksei, voisihan ideaa käyttää jäätelöannoksiinkin! Siispä tuumasta toimeen. Koska tarkoituksena oli muutenkin käydä mustikkametsässä ja säilöä marjoja, yhtä hyvin voisin tehdä sen näinkin.

Mustikkajäätelö
200 g mustikoita
1 dl sokeria
2 rkl vettä
1/2 tl vaniljapulveria
1 dl täysmaitoa
1,5 dl kermaa

Kiehauta kattilassa mustikat, sokeri, vesi ja vaniljapulveri. Keitä hiljalleen 5 minuuttia, anna hieman jäähtyä ja soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella. Yhdistä maito ja kerma, lisää mustikkasose ja jäähdytä seos jääkaapissa. Valmista sen jälkeen jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeen mukaan. Tästä tulee mustikkaherkkupurkin alimmainen kerros.



Ruismurut
3/4 dl ruisjauhoja
2 rkl intiaanisokeria (tai tavallista sokeria)
25 g voita

Nypi ainekset karkeaksi muruseokseksi. Levitä seos uunipellille levinpaperin päälle ja paista noin 5 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Anna jäähtyä ja paloittele veitsellä muruiksi. Tästä tulee herkkupurkin keskimmäinen kerros.


Koska jäätelökone on varattu mustikkajäätelön tekoon, valmistetaan koneen käydessä parfait-tyyppinen jäätelöseos, jonka työstämiseen ei tarvita konetta:

Gelato all'italiana
4 keltuaista
3 rkl sokeria
5 dl kermaa
1/2 tl vaniljapulveria

Vatkaa keltuaiset sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa niin kauan, että sokeri on täysin liuennut. Lisää seokseen vaniljapulveri. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto muna-sokeri seokseen varoen, siten että seoksen kuohkeus säilyy. Tästä tulee herkkupurkin kevyin, päällimäinen kerros. Seosta on niin paljon, että saat tehtyä esimerkiksi muutaman erillisen pienen vaniljaparfait-annoksen sopiviin alumiinimuotteihin.

Täytä lasipurkki jäätelö- ja murukerroksilla. Koristeeksi voit asetella vaikka orvokin kukkia, jotka kuultavat kauniisti lasipurkin läpi. Alla kuvia omasta luomuksestani. Mustikan, ruismurujen ja vaniljan makuyhdistelmä oli hurmaava. Piti vain hiukan maistaa purkista, mutta kuinkas siinä sitten kävikään...

Mustikkametsän satoa.


Sato purkissa.
Maistan pikkuisen.
Maistan vielä vähän.
       
   

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kolme palloa oli liikaa

Ennen Tallinnan visiittiä etsin pikaisesti internetistä tietoja kaupungin artesaanijäätelöpaikoista. Monia kohteita ei löytynyt, mutta lupaavalta tuntui Kehrwieder -kahvila, joka mainosti aidoista aineiksista itse tehtyä jäätelöä.

Lasikulho, muovilusikat...
Mukavantuntuinen kahvilan sisäpiha löytyi osoitteesta Saiakang 2. Tiskin tarjonta ei ollut niin monipuolinen kuin nettisivut antoivat ymmärtää. Joukossa oli aika erikoisia makuja, kuten leipäjäätelö ja valkosipulilla maustettu jäätelö. Leipäjäätelöä päätinkin testata, lisäksi valitsin aroniajäätelön ja vanatallinnalla maustetun kirsikkajäätelön. Annokseen sai itse pursuttaa päälle kermavaahtoa ja suklaakastiketta. Kolmen pallon annos maksoi 4,90 €.

Jäätelö oli melkoinen pettymys. Se oli rakenteeltaan haurasta ja jäistä, sulaessaan jäätelö muuttui vetiseksi. Perusjäätelö oli mautonta ja leipäjäätelö maistui vai muruilta. Aronia ja kirsikkahillot toivat pieniä makuelämyksiä. Parasta oli annoksen päälle pursotettu kermavaahto, joka sekin oli kaupallista valmiskermavaahtoa. Lasipikari oli plussaa, mutta muovilusikat latistivat senkin elämyksen. Yleensä jäätelöä ei ole mielestäni liikaa, mutta nyt nämä kolme palloa sai taistella alas. Tallinnan lahjakkailla käsityöläisillä on vielä jäätelön teossa oppimista.

Kahvilan ja jäätelöbaarin miljöö oli tosin oikein viihtyisä ja luomuhenkinen, palvelu ystävällistä. Koivujen alle ja pöytäkoristeiksi oli istutettu monimuotoisesti hyöty- ja koristekasveja. Kotoinen horsmakin kukki komeasti yhden koivun alla sulassa sovussa yrttien kanssa. Paikan kahvi ja suklaa jäi maistamatta, ehkäpä niissä on kahvilan suosion salaisuus.

Jäätelöissä oli tarjolla erikoisiakin makuja.

Mainoskyltti lupaa hiukan liikaa.
Kahvilan sisäpihan miljöö oli leppoisan luomuhenkinen.
 


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikkajäätelöaika!

Onko ihanampaa vaaleanpunaisen sävyä kuin mansikkajäätelön väri? Nyt on kotitekoisen mansikkajäätelön aika parhaimmillaan. Tämän reseptin mukaan jäätelö valmistui nopeasti ilman keittämistä ja tuloksena on pehmeän kermainen sesonkijälkiruoka.

Ainekset 
250 g mansikoita
1 rkl sitruunasta puristettua mehua tai limoncelloa
1 tölkillinen (noin 400 g) makeutettua kondensoitua maitoa
3 dl kermaa

Poista mansikoista kannat, pilko ja tee haarukalla survosta yhdessä sitruunamehun tai limoncellon kanssa. - Esimerkiksi sauvosekoittimella survos tulee hienommaksi ja tasaisemmaksi, mutta mielestäni on mukavaa, että jäätelössä on mansikkasattumia. - Sekoita survos ja kondensoitu maito keskenään. Vaahdota kerma kuohkeaksi ja kääntele vaahto kondensoidun maidon ja mansikoiden seokseen. Viilennä seos jääkapissa ja valmista sitten jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan.

Itselläni seos ei jäätynyt puolessa tunnissa täysin valmiiksi, lieneekö syynä marjojen joukkoon lisäämäni limoncello. Sekoitin seosta vielä pariin kertaan pakastuksen aikana, vaikka se tuskin oli välttämätöntä. Jäätelöstä tuli todella pehmeän makuista ja hyvärakenteista.













































































torstai 10. heinäkuuta 2014

Lähijäätelöllä Karinaisissa

Isontuvan jäätelöbaarin terassilla.
Työmatka vei Pöytyälle ja päätin tehdä kotimatkalla pienen poikkeaman Karinaisiin Mäenpäänraitille, Isotuvan tilalle. Tilalla valmistetaan jäätelöä käsityönä omien lehmien vastalypsetystä maidosta. Muutkin raaka-aineet hankitaan mahdollisuuksien mukaan lähituottajilta. Jäätelöä tehdään eurooppalaisella Maatalon jäätelö -konseptilla, jonka ideana on, että maitotilalliset tuottavat luonnollisista raaka-aineista valmistettua Maatalon Jäätelöä omalla tilallaan omien lehmiensä maidosta ja paikallisia marjoja ja hedelmiä hyödyntäen.

Isontuvan tilan vanha kanala on kunnostettu jäätelöbaariksi tilavine terasseineen. Jäätelöbaari on auki kesäloma-aikaan joka päivä klo 14-19, elokuun lopussa viikonloppuisin klo 14-18. Makuvalikoimassa riittää valinnan varaa. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin kolmen ison pallon annokseen baileys-, amaretto- ja kardemummajäätelöä. No, ne jäätelöpallot eivät olleet isoja, vaan valtavia. Mikä riemu olikaan nauttia  aurinkoisella terassilla pehmeää ja kermaista jäätelöä, joka ei loppunut kesken. Hinta/laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan, annos maksoi 6,50 €. Ihastuin erityisesti kardemummajäätelön makuun.

Tänne maatilan jäätelöbaariin kannattaa poiketa kauempaakin. Esimerkiksi Hämeen Härkätietä matkaavan turistin kannattaa poiketa Tarvasjoelta pitkin Kyröntietä katselemaan Karinaisten viljavia maisemia ja maistamaan seudun tuotteita jäätelön muodossa.

Jäätelöbaari on kunnostettu vanhaan kanalaan.
Maitotila näkyy hienosti Kyröntielle.
  

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Banaani-maapähkinävoijäätelö

Kaivoin taas esille Ben & Jerry's reseptikirjani ja päätin kokeilla maapähkinävoilla ja banaanilla maustettua jäätelöä. Maapähkinävoita olin tehnyt aiemmin itse paahtamalla ja kuorimalla maapähkinät samaan tapaan kuin olin aiemmin kuorinut hasselpähkinät. Monitoimikoneeseen lisäsin ripauksen suolaa ja noin ruokalusikallisen sokeria. Monitoimikone sai käydä niin kauan, että tuloksena oli karkeahko tahna.

Ainekset
2 suurta kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl kermaa
2,5 dl täysmaitoa
1,25 dl maapähkinävoita
2 ylikypsää banaania
1 sitruunan mehu

Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi (pari minuuttia). Lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. Jatkaa vatkaamista, kunnes sokeri on täysin liuennut eli kun seoksessa ei näy enää sokerikiteitä. Kaada joukkoon maito, kerma ja vaniljasokeri. Vatkaa tasaiseksi. Kaada seosta eri kulhoon noin 3 dl ja lisää tähän maapähkinävoi. Sekoita tasaiseksi, kaada takaisin muuhun seokseen ja hämmennä niin kauan, että maapähkinävoi on tasaisesti liuennut.  Valmista jäätelöksi koneella, koneen valmistajan ohjeiden mukaan.

Muussaa banaanit ja lisää joukkoon sitruunamehu. Vatkaa pehmeäksi. Kun jäätelö on melkein valmista (pari minuuttia ennen), lisää banaanimuussi (jäätelökoneen käydessä koko ajan) ja jatka jäätelön jäähdytystä valmiiksi.

Siirrä valmis jäätelö pakastimeen kannellisissa kipoissa. Kipot kannattaa pitää pakkasessa hiukan aikaa ennen täyttämistä, ettei jäätelöä sula pohjalle. Voit ripotella päälle vielä maapähkinöitä.

Kipot valmiina pakkaseen.

 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...