tiistai 30. joulukuuta 2014

Jäätelökakku millefeuille-tyyliin

Tulipa syötyä suklaata joulunpyhinä. Erityisen hyviä konvehteja sisälsi Lindtin laatikko, jossa inpiraationa oli käytetty erilaisia leivonnaisia. Niistä ja joulupukin tuomasta vohvelitötteröraudasta innoittuneena päätin kokeilla millefeuille-leivonnaisen tyyliä myös jäätelökakussa. Siispä toimeen:

Vohvelit
200 g vehnäjauhoja
200 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
ripaus suolaa

Vatkaa kananmunat ja suola vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää sokeri ja vatkaa tasaiseksi. Lisää jauhot ja vaniljasokeri, vatkaa kevyesti tasaiseksi taikinaksi. Paista vohvelit tötteriraudan käyttöohjeiden mukaan.

Vohvelikerrosten täyte eli butterscotch-kastike
2,5 dl ruskeaa ruokosokeria
30 g voita
1 dl siirappia
0,5 dl täysmaitoa
0,5 dl kermaa
1,5 tl vaniljasokeria

Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa ruosokeri, voi ja siirappi kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Seos on tässä vaiheessa kuohuvaa ja vaaleaa. (Älä anna ruskistua tai kastikkeesta tulee kitkerää.) Nosta kattila liedeltä, lisää maito, kerma ja vanilja sokeri. Vatkaa seos tasaiseksi, pehmeäksi kastikkeeksi. Anna jäähtyä.

Vaniljajäätelö
2 isoa kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl kermaa
2,5 dl täysmaitoa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. Jatkaa vatkaamista, kunnes sokeri on täysin liuennut. Kaada joukkoon maito, kerma ja vaniljasokeri. Vatkaa tasaiseksi. Valmista jäätelöksi koneella, koneen valmistajan ohjeiden mukaan.

Sillä aikaa kun jäätelö valmistuu vuoraa 18 cm vuoka (omat vohvelini ovat 18 cm halkaisijaltaan) leivipaperilla. Levitä butterscotch-kastiketta 4-5 vohvelin väliin. Aseta kerrosvohveli vuokan pohjalle. Kun jäätelö on valmista, lusikoi vohvelien päälle noin 3/4 jäätelöstä. Valmista toinen kerrosvohvelipino asetettavaksi jäätelön päälle. Muista jättää kastiketta myös koristeluun! Pursota tai levitä loppu jäätelö kakun päälle. Itse pursotin renkaita ja kukkasia. Lopuksi vielä toffeekastiketta rinkuloiksi ja millefeuille-koriste syntyy kun vetää toffeeraitojen läpi veitsellä viivan.

Omat toffeekoristelut tulivat hiukan möykkyisiksi, mutta lopputulos näytti mielestäni oikein hienilta ja itse tehdyltä :-). Tätä syödään sitten huomenna uudenvuodenvalvojaisissa!



























Butterscotch-kastike. Hyvää jäätelön lisukkeena muutenkin.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Miten pakata macaronit?

Lumiukkomacaronien jälkeen testasin saisinko aikaiseksi kissamacaroneja. Uneliaiden kisujen valmistus onnistui yli odotusten. Näitä sitten tietty viemään tuliaisina suvun kissaihmisille, mutta ongelmia tuotti sopivan rasian löytyminen. Osuipa silmään kananmunakartonki, niitähän jäätelön (ja macaronien) teossa tyhjenee paljon tasaiseen tahtiin. Kennon pohjalle pienet muffinsivuoat ja kissat sekä lumiukot saivat oikein soman ja käytännöllisen kuljetusboxin.

Minnekkäs nämä nyt laittaisi?

























Kisut kopassa.

































Valmiina matkaan.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Talvinen synttärikakku

Joulukuussa odottaa jo kovasti lunta ja kinoksia. Pieni lumipeite on yöllä satanut ja maisema onkin heti paljon valoisampi. Kunpa tuo lumi edes vähän aikaa kestäisi maassa. Lumista tunnelmaa voi toki loihtia sisätiloihin vaikkapa tällaisella talvisella synttärikakulla. Jännitettäväksi jää, kumpi katoaa ennemmin: tämän kakun lumi vai lumi ulkona.


























Kakku
3 munaa
3 dl sokeria
1 dl maitoa
1/2 tl vaniljapulveria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 raasteetu limen kuori
roosaa elintarvikeväripastaa

Kakkupohjaksi tein pinkin limekakun, jonka resepti löytyy Call me Cupcake -sivustolta. Noita sivuja kannattaa muutenkin käydä katselemassa. Upeita kuvia ihanista leivonnaisista.

Lämmitä uuni 175 asteiseksi ja vuoraa 15-18 cm vuoka leivinpaperilla.

Munat ja sokeri vatkataan vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi (n. 5 minuuttia). Käytä huoneenlämpöisiä munia. Lisää lopuksi elintarvikeväri.  Lämmitä maitoa hieman ja lisää joukkoon vaniljapulveri. Kaada maito muna-sokerivaahtoon ja sekoita. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot siivilän läpi seokseen, lisää raastettu limen kuori ja kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kypsäksi, 50-55 minuuttia.

Täyte (tämä on kaksinkertainen annos verrattuna alkuperäiseen ohjeeseen)

200 g huoneenlämpöistä voita
600 g Philadelphia -tuorejuustoa
6 dl tomusokeria
1 tl vanilasokeria
hiukan limen mehua (ei alkuperäisessä ohjeessa)

Vatkaa voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää tomusokeri, vaniljasokeri ja limemehu, vatkaa vielä hiukan.

Jaa kakkupohja kolmeen osaan. Annostele täyte tasaisesti kerrosten väliin ja päällystä kakku vielä kauttaaltaan täytteellä. Ripottele päälle kookoshiutaleita.

Lumiukot
Lumiukkojen ohje löytyy edellisestä postauksestani.

Kuuset
4 valkuaista
2 2/3 dl sokeria
1 tl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
2/3 rkl maissitärkkelystä

Kuuset valmistin pavlovaohjeen marengin mukaan, jolloin kuori on kova ja sisus vaahtokarkkimaisen pehmeä.

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Vatkaa valkuaiset ja sokeri jähmeäksi vaahdoksi. Lisää loput ainekset ja jatka vatkaamista vielä muutamia minuutteja. Annostele seos pursottimeen ja pursota pellille kuusen muotoisia kiekuroita. Kuivata marenkeja noin 1,5 tuntia. Koristele jäähtyneet kuuset esim. liimaamalla elintarvikeliimalla hopeapalloja.

Asettele lumiukot ja kuuset kakun päälle haluamallasi tavalla. Siivilöi vielä tomusokeria asetelmaan ja huurteinen lumiukkometsä on valmis!

Lumiuokkomacarojeja täytetään.












































Marenkikuusien pursotusta. Jäätelöbaarissa hankittu soft ice -annostelukokemus on tässä hyödyksi.

























Kuorrutuksen alta paljastuu pinkki kakku.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Lumiukkomacaronit

Kun lumitalvi antaa vielä odotuttaa itseään, niin lumiukkojen tekoon täytyy ryhtyä keittiön puolella. Nämä lumiukkomacaronit syntyvät perusohjeella ja täytteen voi maustaa vaikkapa siirapilla ja kaakaojauheella. Neniksi tarvitaan oransseja koristerakeita. Silmät ja napit voi maalata elintarvikevärikynällä.

Hei kuuraparrat!
Ainekset

3 munanvalkuaista
1/4 tl suolaa
50 g sokeria
110 g mantelijauhoa
200 g tomusokeria
Siivilöi mantelijauhe tasaiseksi. Yhdistä tomusokeriin ja sekoita kulhossa. Vatkaa munanvalkuaiset ja suola vaahdoksi. Vaahto muodostaa pehmeitä kumpuja kun nostat sitä vispilällä. Lisää sitten sokeri voimakkaasti vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää ja niin kovaa, että siitä muodostuu teräviä huippuja.

Kääntele mantelijauhe-tomusokeri -seos valkuaisvaahtoon. Kääntele niin kauan, että seos on kiiltävää ja "laavamaisesti" valuvaa. Kaada seos pursottimeen ja pursota lumiukon vartaloksi halkaisijaltaan noin 4 cm suuruinen ympyrä. Viereen pääksi hieman pienempi ympyrä. Kannattaa pursottaa noin 1 cm leveällä pursottimella yhteen kohtaan, jolloin taikina leviää tasaisesti ympyräksi. Kopauta lopuksi peltiä muutaman kerran napakasti pöytää vasten niin, että ilmakuplat poistuvat taikinasta. Tipauta koristerae nenän kohdalle. Anna taikinan levätä pellillä niin kauan, että pinta muuttuu nahkeaksi eikä siitä tartu taikinaa sormiin, suunnilleen tunnin verran.

Paista leivoksia 140 C asteessa noin 18 minuuttia (uunista riippuen 15-20 min) uunin alatasolla. Nosta leivokset jäähtymään ja irrota sitten varovasti leivinpaperista. Maalaa silmät ja napit.

täyte:
75 g huoneen lämpöistä voita
2 dl tomusokeria
1 rkl siirappia
1 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa täytteen ainekset keskenään tasaiseksi kreemiksi. Levitä täyte macaronkeksien väliin. Iloiset lumiukot ovat valmiita joulutuliaksiksi tai joulun kahvipöytään.

Uuninkestävät lumiukot.
Behind the scenes: lumiukkojen kuvaussessio, järjestelmällisyyttä joulusotkun keskellä :-).

lauantai 6. joulukuuta 2014

Sinivalkoisia itsenäisyyspäivänä

Macaronit saivat tänään sinivalkoiset värit. Nämä syntyivät piparimacaronien ohjeella, mutta värinä oli sininen ja voikreemissä mausteena vaniljasokeri. Maistuvat linnanjuhlia katsellessa. Onnea Suomi!


perjantai 14. marraskuuta 2014

Piparimacaronit pikkujouluksi

Pikkujoulun tarjottavaksi sopii hyvin piparkakkumausteinen ja -kuvioinen macaron -leivos. Leivoksista saa myös kivan pikkujoululahjan. Löysin askarteluliikkeestä sopivan kokoiset pahvirasiat, jotka päällystin skräppäyspaperilla. Kun macaronit vielä asettelee konehtipapereihin, niin asetelmasta tulee oikein sievä.

Macaronit rasiassa, sievä pikkujoulumuistaminen.
Ainekset
3 munanvalkuaista
1/4 tl suolaa
50 g sokeria
110 g mantelijauhoa
200 g tomusokeria
hieman kaakaojauhetta

Siivilöi mantelijauhe tasaiseksi. Yhdistä tomusokeriin ja sekoita kulhossa. Vatkaa munanvalkuaiset ja suola vaahdoksi. Vaahto muodostaa pehmeitä kumpuja kun nostat sitä vispilällä. Lisää sitten sokeri voimakkaasti vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää ja niin kovaa, että siitä muodostuu teräviä huippuja.

Kääntele mantelijauhe-tomusokeri -seos valkuaisvaahtoon. Kääntele niin kauan, että seos on kiiltävää ja "laavamaisesti" valuvaa. Ota seoksesta erilleen noin ¼ ja sekoita siihen kaakaojauhetta niin paljon, että seos muuttuu vaaleanruskeaksi. Kaada loput ¾ seoksesta pursottimeen ja pursota haluamasi kokoisia taikinaympyröitä leivinpaperille. Kannattaa pursottaa noin 1 cm leveällä pursottimella yhteen kohtaan, jolloin taikina leviää tasaisesti ympyräksi. (Kaupasta saa ostettua silikonisia macaron-muotteja, joilla saa tasakokoisia ympyröitä.) Pursota tämän jälkeen vielä kapealla kärjellä ruskea taikina sydämen muotoiseksi kuvioksi ympyröiden keskelle. Kopauta lopuksi peltiä muutaman kerran napakasti pöytää vasten niin, että ilmakuplat poistuvat taikinasta. Anna taikinan levätä pellillä noin puoli tuntia.

Pinta on lopuksi hieman kimmoisa eikä taikina tartu sormiin. Paista leivoksia 150 C asteessa noin 18 minuuttia uunin alatasolla. Nosta leivokset jäähtymään ja irrota sitten varovasti leivinpaperista.

täyte:
55 g huoneen lämpöistä voita
1,5 dl tomusokeria
½ rkl siirappia
½ rkl piparkakkumaustetta

Sekoita täytteen ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä täyte macaronkeksien väliin. Pursota vielä koristelugeelillä piparin ympärille koriste ja pikkujoulun leivonnainen on valmis.


























































torstai 13. marraskuuta 2014

Vinkkejä Lontooseen ja Oxfordiin matkustaville

Kävin viikonvaihteessa päivittämässä Lontoon jäätelötarjonnan tilannetta. Jäätelökioskit olivat kiitettävästi auki Oxfordstreetillä. Tosin makuvalikoima taisi olla kesään nähden pienempi ja jäätelöä nautittiin yleisimmin kuuman vohvelin ja nutellan tai hillon kera.

Harrodsin 2. kerroksen jäätelöbaarissa ei enää isännöi Morelli's vaan Babbi. Jäätelöannokset olivat kuitenkin entisenlaisia, komeita ja kauniissa kulhoissa tarjoiltuja. Tosin hinnatkin ovat komeita. Harrodsin jouluhumussa kesäisemmät tuotteet olivat päätyneet alennusmyyntiin. Niinpä jäätelöessu ja keittiöpyyhkeet tulivat tuomisina Suomeen.


























Babbin kauniit annokset Harrodsilla.












































Italialialaisessa ravintolassa Baker Streetillä, Sherlock Holmes -museon lähellä oli tarjolla palkittua Oddono's gelatoa. Pieni purkillinen pistaasijäätelöä oli oikein maukasta, pähkinän paloja oli jäätelössä mukavasti. Oddono's -jäätelöbaareja on Lontoon alueella viisi, sijainnit löytyvät tästä.

Oddono's pistaasigelato.

























Snogin frozen yogurt on raikas kevennys jäätelöturneella. SOHOn Snog on jo tullut tutuksi, mutta myös mm. Selfridgesiltä löytyy Snog -baari. Kaikkien Lontoon kymmenen Snogin sijainnit löytyvät tästä. Tällä kertaa tarttui mukaan Snogin oma reseptikirja, jossa neuvotaan paitsi jääjugurtin tekoa myös muiden tervellisten herkkujen valmistusta. Kokemuksia niistä tulee varmaan postailtua jatkossa.





































































Tällä kertaa piipahdin myös viehättävässä Oxfordissa. Pienen kaupungin jäätelötarjonta oli suurta. Oxfordin oma G&D Cafe tarjoaa artesaanijäätelöä kolmessa eri pisteessä nimeltään George&Danver, George&Delila ja George&Davis. Kolmen pallon annos oli valtava ja maut aitoja. Vilpoisassa ja tihkusateisessa brittisäässä annoksen syöminen loppuun vaati jo todellista harrastuneisuutta.  


George&Davis Oxfordin vanhan yliopistorakennuksen läheisyydessä.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Halloween-macaronit

Halloweenkurpitsojen innoittamana ostin oranssia elintarvikeväriä ja ryhdyin macaronien tekoon. Ohje oli vanha tuttu, eli se jota olen käyttänyt triomacaronien ja macaronpingviinien valmistuksessa. Turun Idellistä löytyi lisäksi mustaa elintarviketussia, jolla kurpisoiden "hurjat" ilmeet sai maalattua kätevästi. (Idellissä vierähti oikeastaan pitkä tovi kaikenlaisia leivontatarvikeihanuuksia ihmetellessä.)

Hyvää Pyhäinpäivää ja samalla Happy Halloween!



lauantai 25. lokakuuta 2014

Suklaasemifreddo lauantain vieraille

Tätä jälkiruokaa voisi varmaankin kutsua semifreddoksi, koska se on moussen ja jäätelön välimaastosta ja valmistuu mainiosti ilman jäätelökonetta. Leivospohjana käytin tässä riisi-maissikakkua, mutta jokin keksi käy aivan yhtä hyvin. Tämä suklaasemifreddo pysyy sulaessaankin hyvin kasassa, joten leivoksen voi ottaa vaikka käteen ilman että itseään pahasti sottaa.

Ainekset
(6-8 kpl semifreddoleivosta)
30 g kookosrasvaa
100 g tummaa suklaata (85 %)
4 dl kermaa
3 valkuaista (120 g)
1 dl sokeria
Paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä

Sulata kookosrasva ja tumma suklaa varovasti kattilassa. Sekoita tasaiseksi ja nosta liedeltä.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahtoon suklaa-kookosrasvaseos. Kääntele kerma-suklaaseos tämän jälkeen valkuaisvaahtoon, kunnes seos on tasaista.

Reunusta riisikakut reunusnauhalla. Lusikoi riisikakkujen päälle suklaasemifreddoseosta 1,5-2 cm kerros. Pursota vielä halutessasi seosta kuvioksi leivoksen päälle ja koristele pähkinärouheella. Laita leivokset rasiaan tai vuokaan, peitä kannella tai kelmulla ja laita pakkaseen. Nosta leivokset huoneen lämpöön noin 10 minuuttia ennen tarjoilua ja poista reunusnauhat.

Reunusnahat voi hyvin pestä, kuivata ja käyttää uudelleen.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tiramisu -jäätelö

Tämä tiramisujäätelö sai innoituksensa tartufo -jäätelön rakenteesta. Ideana oli espressojäätelö, jonka sisällä on mascarponejäätelösydän ja keskellä vielä suklaakastike. Jäätelökoneeni kahta säiliötä tarvittiin tämän tekemiseen. Lisäksi kiireetön viikonloppu ja himpun verran kärsivällisyyttä. Nämä kaksi jäätelöä maistuvat ihan erillisinäkin, ovat melko helppotekoisia ja tietysti ihanan makuisia!

Mascarponejäätelön ainekset.
Espressojäätelö
3 dl maitoa
1 vaniljatanko
2 rkl kaakaojauhetta
4 keltuaista
ripaus suolaa
1,75 dl sokeria
3 dl kermaa
1/2 dl vahvaa espressoa + 1 rkl sokeria

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä siemenet erilleen veitsellä. Kaada maito kattilaa. Lisää vaniljatanko ja siemenet. Kuumenna, kunnes pinnalle tulee pientä poretta. Nosta liedeltä, peitä kannella ja anna vetäytyä noin puoli tuntia.

Keitä pieni kupillinen vahvaa espressoa ja lisää ruokalusikallinen sokeria. Anna espresson jäähtyä.

Vatkaa keltuaiset, sokeri ja suola vaaleaksi vaahdoksi. Poista lämpimästä maidosta vaniljatanko. Kuumenna kiehumispisteeseen ja lisää kuuma maito muna-sokerivaahtoon vähitellen, koko ajan vatkaten. Kaada seos kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Älä anna kiehua. Nosta kattila liedeltä, lisää kerma ja jäähdytä kylmäksi. Ensin esimerkiksi kylmässä vesihauteessa, sitten jääkaapissa.

Ota kylmä seos jääkaapista ja lisää espresso. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen käyttöohjeiden mukaan. Kaada valmis jäätelö astiaan, joka on ollut hetken pakastimessa. Sulje kannella ja laita rasia pakastimeen.

Tässä mascarponejäätelöä ja suklaakastiketta.
Mascarponejäätelö
4 munaa
1,75 dl sokeria
3 dl maitoa
2,5 dl kermaa
200 g mascaponejuustoa
2 rkl marsalaviiniä

Suklaasydän
70 g tummaa suklaata (käytin gluteenitonta)
0,5 dl kermaa
1 rkl kaakaolikööriä

Vatkaa munat sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lämmitä maito ja kerma kattilassa, kunnes pinta hieman kuplii. Kaada kuuma maito-kermaseos hitaasti muna-sokeri -vaahtoon koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Kaada seos kulhoon jäähdytä, ensin esimerkiksi kylmässä vesihauteessa, lopuksi jääkaapissa.

Kun seos on aivan kylmää, vatkaa joukkoon mascarponejuusto ja marsalaviini. Valmista sitten jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan. Kaada valmis jäätelö astiaan, joka on ollut hetken pakastimessa. Sulje kannella ja laita rasia pakastimeen.

Valmista suklaakastike. Lämmitä kattilassa tumma suklaa ja kerma. Kun suklaa on sulanut, nosta kattila liedeltä ja lisää kaakaolikööri. Anna kastikkeen jäähtyä.

Tiramisujäätelö valmiina kupissa.
Tiramisujäätelö

Vuoraa pienet, pyöreäpohjaiset kulhot kelmulla. Kulhoja kannattaa pitää tätä ennen hetken pakasteessa. Ota pakasteesta espressojäätelö. Lusikoi jäätelöä kulhojen pohjalle ja paina lopuksi jäätelöön syvennys. Laita kulhot takaisin pakastimeen noin 10 minuutiksi.

Ota kulhot ja mascarponejäätelö pakastimesta. Täytä espressojäätelön keskellä oleva syvennys mascarponejäätelöllä ja paina siihen lopuksi syvennys. Palauta kulhot taas hetkekis pakkaseen. Täytä syvennys seuraavaksi suklaakastikkeella ja anna jälleen pakastua hetken. Täytä tämän jälkeen keskeltä mascarponejäätelöllä ja lopuksi espressojäätelöllä. Käännä kelmujen liepeet jäätelöpallojen päälle ja pakasta.

Kun otata tiramisupallot tarjolle, valmista koristeluksi kaakaojauheesta, sokerista ja pikaespressojauheesta seos: 1 rkl kaakaojauhetta, 1 rkl sokeria ja 1 tl espressojauhetta.  Sihtaa jauhoseosta lautaselle, laita tiramisupallo jauhoseoksen päälle lautaselle ja pyöritä pohjan reunoja siinä hiukan. Sihtaa lopuksi vielä päälle kaakaokahvijauhetta. Nosta lautaselle tai kulhoon tarjolle. Voit vielä hiukan sihdata jauhetta lautasellekin.   

Tiramisujäätelön kerrokset näkyvissä.
Ja tässä hiukan prosessikuvia: 




Tiramisujäätelön kerrosten tekoa.
Mascarponejäätelöä ja espressojäätelöä annoksessa.
Marsalaviini maustaa mascaponejäätelön.
 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Laventelisokeri

Laventeli maustaa hienostuneesti jäätelön. Laventelikukkasokeria voi tehdä näppärästi itse. Osta kaupasta elintarvikkeeksi tarkoitettu luomulaventelinkukkapussi. Sekoita 2,5 dl sokeria ja 1 dl laventelinkukkia. Laita seos kannelliseen purkkiin muutamaksi päiväksi, laventelin aromi imeytyy sokeriin. Kun käytät sokeria, siivilöi kukat erilleen. Jäätelössä laventelinkukan hippuset siellä täällä tuovat oman mukavan lisänsä jäätelön väriin. Laventelisokeria voi käyttää myös leivonnassa ja vaikka teen mausteena.




















































Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...