maanantai 23. joulukuuta 2013

Mallasjäätelöä ja olutkinuskikastiketta

Satuin televesion ääreen kun Jamie Oliver kokkasi nuotion ääressä kaakaota, jota hän nimitti "Epic hot chocolate"ksi. Makuaineina oli kaakaojauheen lisäksi mallasjuomajauhetta ja kanelia. Kaakaon, kanelin ja maltaan yhdistelmä vaikutti oikein sopivalta käytettäväksi jäätelössäkin. Ohramallasta en löytänyt paikallisesta marketista, niinpä käytin maustamiseen ruismallasta. Valitsin hyllystä tuotteen, joka etiketin mukaan oli mämmi- ja leipämallasta. Siispä rohkeasti kokeilemaan:
   
Mallasjäätelöä, stoutkastiketta ja hasselpähkinärouhetta.
Ainekset
2,5 dl täysmaitoa
2 rkl leipämaltaita
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
2 rkl siirappia
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 dl ruokosokeria
6 munankeltuaista
4 dl kermaa

Annostelin kattilaan maidon, maltaat, kaakaojauheen siirapin, vaniljasokerin ja kanelin. Kuumensin seoksen kiehumispisteeseen. Kaadoin sitten seoksen siivilän läpi jäähtymään.

Vatkasin munankeltuaiset ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi. Sen jälkeen lisäsin koko ajan vatkaten hieman jäähtyneen maitoseoksen. Kaadoin seoksen kattilaan ja kuumensin keskilämmöllä, koko ajan puuhaarukalla sekoittaen, kunnes lämpötila oli noussut yli 80 asteen.

Jäähdytin seoksen kylmässä vesihauteessa, minkä jälkeen vatkasin kerman joukkoon. Tämän jälkeen laitoin seoksen kannellisessa astiassa jääkaappiin tasaantumaan yön yli. Aamulla vatkasin seoksen kuohkeaksi vatkaimen täydellä nopeudella. Seos tuntui tässä vaiheessa kaksinkertaistuvan tilavuudeltaan.

Jäätelö sai sitten jäätyä pakastimessa aluksi kaksi tuntia, jonka jälkeen vatkasin tunnin välein, kolme kertaa.

Jäätelöstä tuli oikein miellyttävän makuista. Valmistin annoslisukkeeksi karamellikastikkeen Stout oluesta. Reseptin löysin Betty Crocker -nettisivuilta:

Ainekset
3,5 dl Stout olutta tai muuta tummaa olutta
2 rkl voita
3,5 dl kideruokosokeria
2,5 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1/8 tl suolaa

Olutta keitetään hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisätään joukkoon ruokosokeri ja voi. Keitetään hiljalleen, sekoittamatta, kunnes siirappimaisen seoksen lämpötila on 112 astetta C. Aikaa tähän kuluu noin 30 minuuttia. Lisätään vähitellen, koko ajan sekoittaen, kerma, vaniljasokeri ja suola. Jatketaan seoksen keittämistä keskilämmöllä noin 3-5 minuuttia, kunnes seos on sakeaa ja kermamaista. Annetaan jäähtyä pari tuntia.

Hieno annos tulee mallasjäätelöstä, kermavaahdosta, hasselpähkinärouheesta ja Stout-kastikkeesta. 
   
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...