lauantai 9. marraskuuta 2013

Vaniljainen jääjugurtti


Frozen yogurt -reseptit ovat todella mielenkiintoisia. Jo perusaineksissa on paljon vaihtelua ja valmistusmenetelmät vaihtelevat hyvin yksinkertaisesta melko monimutkaiseen. Jääjugurtin valmistus tuntuu olevan kuitenkin hieman nopeampaa kuin jäätelön valmistus. Oman kokeiluni pohjana käytin tätä Yogurt from Home -nettisivun Vanilla Frozen Yogurt -reseptiä. Jugurttina käytin bulgarian jugurttia, josta valutin heran pois. Valmistusohje löytyy alta sekä reseptisivulta.

Ainekset

1,5 dl sokeria
3,75 dl maitoa
1 muna
500 g bulgarian jugurttia
1 tl vaniljasokeria

 

Valmistus

Kaada bulgarianjugurtti kulhon päällä olevaan tiheäsilmäiseen siivilään. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin valumaan yön yli (tai ainakin 4 tunniksi).

Sekoita kattilassa maito, sokeri ja kananamuna. Kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos sakenee (lämpötila noin 82-85 astetta). 

Jäähdytä maito/sokeri/munaseos. Vatkaa joukkoon valutettu jugurtti ja vaniljasokeri. 

Jäähdytä ensin jääkaapissa ja jäädytä sitten pakastimessa. Anna seoksen olla pakasteessa aluksi pari tuntia, kunnes reunat ovat kovat ja seos keskeltä jähmeää. Vatkaa heteken sähkövatkaimella ja laita takaisin pakastimeen. Vatkaa tunnin välein, kunnes jäägurtti on mieluista. Jääjugurtti on mielestäni hieman pehmeänäkin jo hyvin tarjottavissa, "jääjugurttipehmiksenä".

1. kuumennettu maito/sokei/munaseos, 2. valutettu jugurtti, 3. edellisten sekoitus, 4. jääjugurttipehmis 


Ihanan makuista, suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...