sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Makeaa ja suolaista


Viikonlopun projektina oli kokeilla vielä yhtä vaniljajäätelöreseptiä. Olen jo aikaisemmin kokeillut kahta eri vaniljajäätelön reseptiä, joista Felicity Cloake kirjoittaa The Guardianin Word of Mouth -blogissa aiheena "How to make perfect ice cream?". Nyt kokeilemallani reseptillä valmistuu Felicity Cloaken mukaan täydellinen vaniljajäätelö.

Jäätelön höysteeksi valmistin suolapähkinätoffeeta. Nämä yhdistämällä valmistuu elokuva- tai jalkapalloillan herkutteluhetken purnukka.

Vaniljajäätelö ja suolapähkinäsydän purnukassa.
Suolapähkinäsydämen ainekset
100 g suolapähkinöitä
1 dl (60 g) tomusokeria
0,5 dl kermaa
0,5 dl vettä

Jauha suolapähkinät ja tomusokeri monitoimikoneella hienoksi seokseksi.

Kaada seos kattilaan ja lisää 0,5 dl vettä ja 0,5 dl kermaa. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä muutama minuutti ja nosta liedeltä.

Annostele tämä seos valmiin jäätelön keskelle sydämeksi. Päälle vielä hieman suolapähkinöitä.

Vaniljajäätelön ainekset
3 vaniljatankoa
5,5 dl täysmaitoa
50 g maitojauhetta
4 munankeltuaista
90 g sokeria
(2 dl kermaa, ei Felicityn ohjeessa)

Halkaise vaniljatangot ja raaputa niistä varovasti siemenet erilleen. Yhdistä kulhossa vaniljansiemenet ja munankeltuaiset. 

Kaada maito kattilaan ja lisää joukkoon tyhjät vaniljatangot, maitojauhe ja 2 teelusikallista sokeria. Sekoita hyvin ja kuumenna kiehumispisteeseen. Vähennä levyn lämpötilaa ja keitä hiljalleen 5 minuuttia. Nosta liedeltä ja anna seoksen jäähtyä ja tasaantua noin 20 minuuttia.

Tällä välin lisää loput sokerista samaan kulhoon keltuaisten ja vaniljansiementen kanssa. Vatkaa voimakkaalla teholla, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa (noin 10 minuuttia). Valmistele vesihaude jäätelöseokselle ts. varaa kulho, joka mahtuu jäävedellä täytettyyn astiaan tai altaaseen. 

Palauta kattila liedelle (poista vaniljatangot) ja kuumenna maitoseos jälleen kiehumispisteeseen. Kaada maito muna-sokeriseokseen sekoittaen samalla voimakkaasti puuhaarukalla. Kaada takaisin kattilaan ja kuumenna matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee ja lämpötila nousee 82 asteeseen.

Kaada seos vesihaudekulhoon ja jäähdytä. (Tässä vaiheessa itse vatkasin vielä joukkoon 2 dl kermaa makua ”keventämään”). Anna seoksen tasaantua sitten kannella peitettynä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli. Valmista sitten jäätelöksi jäätelökoneella tai ilman.

Kaadoin valmiin jäätelön litran hillopurnukkaan. Tein keskelle kolon ja kaadoin pähkinätoffeen jäätelön sydämeksi. Päälle vielä puoli kourallista suolapähkinöitä ja kansi päälle. Sitten vain pakastimeen odottamaan hyvää elokuvaa tai mestarien liigan ottelua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...